Sydäniskuri defa


Defibrillaattori on helppokäyttöinen ja luotettava apuväline, jonka avulla voidaan parantaa sydänpysähdyspotilaan selviytymismahdollisuuksia. Sydäniskuri voi jopa pelastaa potilaan hengen.
Yrittäjä Veli Tuomikoski päätti hankkia sydäniskurin Nesteen tiloihin, jossa se on tarvittaessa kaikkien saatavilla.
”Kun sydän ei lyö, silloin kyseessä ovat arvokkaat minuutit. Toivottavasti laitetta ei tarvitse ikinä käyttää, mutta nyt meillä sellainen kuitenkin on kaiken varalta.”
Tuomikoski toivoo, että myös muut oulaistelaiset yritykset innostuisivat hankkimaan vastaavanlaisen laitteen.
Laitteen rahallinen arvo on hieman alle 2000 euroa.
”Se ei ole mikään summa, jos se pelastaa edes yhden ihmisen hengen. Jos saisimme oulaistelaisia yrityksiä hankkimaan laitteen, niin saisimme aivan varmasti sen myötä myös positiivista julkisuutta.”
Sydäniskureita käytetään sairaaloissa, ambulansseissa ja ensivasteyksiköissä. Nykyisin ne ovat löytäneet myös esimerkiksi tavarataloihin ja tehtaisiin.
”Meillekin on pitänyt joskus soittaa ambulanssi ja voin sanoa, että odottavan aika on pitkä. Meillä käy aika paljon asiakkaita, joten päädyin siihen lopputulokseen, että tällainen laite pitää meilläkin olla.”

Teksti ja kuvat: SeutuMajakka

Palvelemme

neste kotipaketti

 

icon cafe icon food icon carwash

HUOM!
AUKIOLOAJAT!

MA-TO
7:00-18:00
PE
7-20
LA-SU
10:00-20:00


Keittiö palvelee:
ma-to
10 - 17.45
pe
10 - 19.45
la - su
11 - 19.45

Etsitkö ruokapaikkaa matkan varrelta suuremmalle porukalle?
Tilaa ruoka valmiiksi - jouduta matkantekoa!
08 - 470 421

Yhteystiedot

Ylivieskantie 87
86300 Oulainen
Puh. (08) 470 421

info@nesteoulainen.fi

 

POLTTOAINEEN 
MYYNTI
Kaikilla maksutavoilla
24/7